Anssi Kela - Harhaa

"Haen vain tupakkaa" Ilkka ilmoittaa Sulkee oven perässään Hengittää Laskee kymmeneen Sitten lähtee menemään Pysähtyy Kätkee sormuksen tietää astuvansa Harhaan Harhaan Nirvanan Stay away Riikka tuolissaan Vetää hihaa ylöspäin Seinältään Cobain tuijottaa Ja vain hän voi ymmärtää Ei kukaan muu Huone häviää Kaikki mitä jää on Harhaa Harhaa Hän liukuu pois Hiljaa pois Kauniimpaan Maailmaan Kuin unelmaa kaikki on Ja helpompaa Mutta harhaa vaan Harhaa vaan
Ilkka Hemming - Harhaa ( 1970 ).

Danny C. Smallin säveltämä Without Love tuli tunnetuksi Tom Jonesin laulamana. Tomppa Jones oli kenties eniten suomeksi coveroitu artisti 1960-luvun jälkipuoliskolla ja aivan seuraavan vuosikymmenen alussa. Juha Vainion suomeksi sanoittamasta käännöksestä Harhaa ei tullut isoa hittiä Ilkka Hemmingille. Suosiota hänellä silti riitti vailla muille jakaa Kivikasvojen yhtenä jäsenenä. Henningin, Georg Dolivon, Ismo Sajakorven ja Matti Fredi Siitosen TV-ohjelmaa seurasi säännöllisesti 2,5 miljoonaa suomalaista noihin aikoihin.
Harhaa Ilkka Hemming Juha Vainio Without love Kivikasvot Georg Dolivo Matti Siitonen Fredi Ismo Sajakorpi Televisio-ohjelmat TV 1970 Finnhits
Jarkko Honkanen - Haaveiden harhaa

Musiikki: HAAVEIDEN HARHAA Säv, san. ja sov. Tapio Moisanen Hetken kestää onni kerrallaan (2009) -albumilta! www.jarkkohonkanen.com http Videon kuva: Johannes Wilenius Kun on kiertänyt ja kulkenut ja nähnyt maailmaa niin tietää varmaan jokainen sen mistä löytää saa Sen maailman niin ihanan mi on sun onnen maa Saat siihen haavemaan sä rakentaa Kai haaveiden harhaan eksyä voi jokainen ja löytää onnen parhaan huomatakseen kerran sen Ettei haaveiden harhaan kätkeä saa elämää Aina onni pitää löytää sisältään Niin on lähtenyt kai jokainen etsimään onneaan ja löytäessään jäänyt siihen paikkaan asumaan Jos ei paikka ollut kurjuuden vaan onnen satumaa on löytänyt sen mitä hakikaan
jarkko honkanen haaveiden harhaa hetken kestää onni kerrallaan tapio moisanen johannes wilenius tanssi iskelmä musiikki rautalanka lava suomi finland power nopea twist beat paltamo rovaniemi kemijärvi
Ernos - Harha (1966)

..... åt helvete med alla copyright sakerna;P frågade ingen tillståndet för at använda alla dom canonsnygga bildarna jag hittade från internet..eller ernos låterna heller...men många tackars till alla dej canonsnygga personer som tagit dom..och ernos också för utroliga bra musiikken! hoppas att du vill inte bli arg till mej...eftersom jag är bara en liten snälla kille!
finland finnish 60s 60´s 1960s 1960´s pop music the mamas and papas beach boys california dreaming cover copy soundalike rip off mellotron back to sixties finnhits danny kirka jouko ja kosti jormas topmost suomi suomalainen suomalaista 60-luku 60-luvun musiikki musiikkia harhaa
marjorie-askel harhaan

Marjorie-askel harhaan: Kyyneleistä kostuvan nään tyynyn untuvan, oon yksin huoneessain vain varjot seuranain.Karvas tunne mielessäin miks täytyi käydä näin mä kuuta kurkotin ja sielun haavoitin. Askel harhaan astua täytyi varmaan ennenkuin ymmärtäisin tään.Askel harhaan risuja ruusutarhaan,mä oppin kautta kantäpää sain mun elämään. Aika haavat parantaa uljaaksi aran saa nuo sanat iskelmän tuo tunteen kipeän.Rikki lyödyn sydämen ken parantaisi sen oi jospa virheet vois kuin lauseet jättää pois. Askel harhaan astua täytyyivarmaan ennenkuin ymmärtäisin tään.Askel harhaan,risuja ruusutarhaan,mä oppini kautta kantapään sain mun elämään. Kun mietin näin kuinka vietin nää vuodet tahdoin viimein muuttaa suuntaa jos voisin niin toinen oisin vaan kun en voi niin kätken pääni puuntaa taas. Askel harhaan astua täytyi varmaan ennenkuin ymmärtäisin tään .Askel harhaan risuja ruusutarhaan mä oppini kautta kantapään sain mun elämään.
Pyhimys - Johda mua harhaan feat. Mikael Gabriel - 2009

Pyhimys, olkaa nyt iloisia ;)) Vieras on Pyhimyksen mixtapetyylinen kokoelma-albumi, joka julkaistiin 8. huhtikuuta 2010. Levy sisältää kappaleita, joissa Pyhimys on ollut vierailijana. Levyn kappaleet on miksannut yhteen DJ Eemo1, joka on myös tuottanut yhden levyn kappaleista.
rap hip hop suomi pyhimys opaali juno juju freestyle hiphop rapper underground finland battle flow mixtape finnish helsinki forever
Mikael Gabriel - Johda mua harhaan feat. Pyhimys + lyrics

Lyrics: Pyhimys: Silmillä sulosen Salomen. Sä et huomaa mua sotkussa valojen. Sydän nukkumassa ja kanssa kalojen. Mä lopetan tän tekemällä alotteen. Menit, veti jetsetit puoleen. Tuli turpaan ja itseni hukkasin huoleen. Vedit alta maton. Oli meiän toivo alust asti aika olematont, vitun Platon. Ei se satuta jos elämä on valhetta. Nyt yksinäni kierin pitkin halmetta. Kelaan sun palkeita, valheita valkeita. Alusta tankkaan taas suhteiden alkeita. Ei mua haittaa jos sä vedätät. Mailma on rasittava, ei se haittaa jos levähdät. Ei se haittaa jos tunnet lievemmin ku mä. Mä seuraan ain sun perässä. Mä seuraan vaik kuljetat harhaan. Minne nenäs näyttää, sinne sojottaa mun varpaat. Sun parhaaks on mun parhaaks. Ilman sua mun sateenkaariki on vaan harmaa. Ja todellisuus on niin raffii. Otto kaks, klikkaa klaffii. Voinko olla sun lavaste, mä oon pahvii. Tarjoon netis sulle päiväkahvii. Kertsi: Mun täytyy tunnustaa, menit alas mun kurkusta. Ottaa pumpusta vaik ei se ois toiminu kummiskaan. Sun pitää tunnistaa mun tunteet ja silmät ummistaa kun. Hetkessä kohdataan, sä saat mut hohtamaan, mut sun matka jatkuu kohta taas. Mg: Kato mua, ni mä katon sua. Mä haluun rakastua, anna sen tapahtua. Tää on väärä kaista, ei väärää naista oo. Yhtään samanlaista, joo-oo-oo. Tehään ihan miten haluut. Oon enemmän ku kaveri, sä et tuu katuu. Ja ne kaks sanaa mulle voit vaik kusettaa. Feikki kelpaa, ei mua voi musertaa. Sun luonteen peittää meikit sun naamas. Kuuma naaras mulle aina vaaraks. Johtaa <b>...</b>
Kari Tapio, Niin kauan, niin harhaan .wmv

säv. Kari Kuuva ja san. Aappo i. Piippo 1983
kari kuuva kari tapio finnish music schlager suomalainen iskelmämusiikki
Kuningaskuluttaja - Suomi-Soffan jatkuvat alennusmyynnit johtavat kuluttajia harhaan

Markkinaoikeus kielsi 22.12.2009 antamallaan päätöksellä Suomi-Soffaa markkinoimasta sohvia jatkuvalla alennusmyynnillä. Kieltoa on noudatettava 1.2.2010 lukien 100 000 euron sakon uhalla. Markkinaoikeus totesi päätöksessään, että alennusmyynnit ovat kestoltaan rajattuja tarjouksia, joissa hintoja on alennettu huomattavasti. Jos alennusmyyntiä markkinoidaan toistuvasti, se hämärtää kuluttajan käsitystä yrityksen normaalista hintatasosta ja sen seurauksena myös alennuksen todellisesta hyödystä. Markkinaoikeuden päätökset eivät kiellä Suomi-Soffaa myymästä huonekaluja edullisesti. Sen sijaan ne kieltävät yhtiöitä markkinoimasta jatkuvia alennusmyyntejä ja luomasta kuluttajille harhaanjohtavaa mielikuvaa siitä, että he saisivat sohvan normaalia hintaa halvemmalla.
yle kuningaskuluttaja suomi-soffa suomisoffa huonekalut sohvat kilpailu markkinaoikeus
Kotiteollisuus - Satu Peikoista

Kotiteollisuuden mahtava biisi Satu Peikoista, löytyy Kuolleen Kukan Nimi-levyltä. Toisiinsa kietoutuneina He kulkevat metsän halki Heille tuntemattoman Pienille loputtoman Rukkapeikkotakkutukka Ja heikkopeikkopelokas Molemmat niin urheina Ovat toistensa tukena Mitä puiden takana heitä odottikaan? Niin kaunis kukka Jota ei osaa sanoin kuvailla Sen tahtoi itselleen rukkapikku takkutukka Lyijynraskaita Jalkojaan ei tunne kumpikaan Ei maailmaa Ympärillään pelkkää harhaa (2x) Halki jäätyneen maan He kulkevat käsikkäin Katsomatta toisisaan Sanomatta sanaakaan Jään pinnasta peilasivat Huurtuneita kasvojaan Silmät niin vettyneet Ovat isäntiinsä pettyneet Se kukka kuoli ja takkutukka kyyneliin Hukkui heikko peikko Niin se vain menee Ei aina käykkään niin Kuten toivoi rukkapikku takkutukka Lyijynraskaita Jalkojaan ei tunne kumpikaan Ei maailmaa Ympärillään pelkkää harhaa (2x) Sormet vieraat soittavat Tätä soitinta Kuoleman sormet kylmät ja kankeat Astun sisään portista Vieras maailma Avautuu sen takaa Maisemat ankeat Nyt sanat on jo sanottu Laulut on laulettu Aamun koittaessa Ilta jo hämärtää Kun hukun itkuuni Toivon että jää Edes kauniin kukan nimi Tänne elämään
Ratsia: Tulen Saalis / Punainen Kyynel

Pimeys lepää, minä en voi Aistit ei anna mulle rauhaa Joka puolella ääniä, Vaivatun mieleni harhaa Sytytän valon ja sammutan sen Savurenkaat alkavat tanssiin Taivaaseen puhkottu reikiä Ne mun silmääni häikäisee Ota mut tuuli, kuljeta mua Pyyhi pois tää punainen kyynel Tule jo uni, rauhoita mut Olen antanut uhrini yölle Minut kastele sade, puhdista mut, Pese pois tää punainen kyynel En jaksa enää aamuun odottaa Mitä voit nähdä, minne voit mennä? Mistä saada mun sisälle rauhaa? Kukaan ei tule, kukaan ei tiedä Kukaan ei aukaise salpaa Onko eilen vai tänään, Mistä tietäisin sen? En mä tarvitse näin paljon aikaa Näiden päivien ketju kahlitsee Mut kiinni mun pelkoihin Ota mut tuuli, kuljeta mua Pyyhi pois tää punanen kyynel Tule jo uni, rauhoita mut Olen antanut uhrini yölle Minut kastele sade, puhdista mut, Pese pois tää punanen kyynel En jaksa enää aamuun odottaa Pimeys lepää, minä en voi Aistit ei anna mulle rauhaa Joka puolella ääniä Vaivatun mieleni harhaa Sytytän valon ja sammutan sen Savurenkaat alkavat tanssiin Taivaaseen puhkottu reikiä Ne mun silmääni häikäisee Ota mut tuuli, kuljeta mua Pyyhi pois tää punanen kyynel Tule jo uni, rauhoita mut Olen antanut uhrini yölle Minut kastele sade, puhdista mut, Pese pois tää punanen kyynel En jaksa enää aamuun odottaa
Ruoska - Propagandaa

Kuori Ihmisparka, lapsenmieli Ei pahan valtaa voi vastustaa Kasvottomat massat liikkuu Lailla zombiearmeijan Isoveli meille kertoo Mitä tänään tarvitaan Hei propagandaa Kuka näitä valheita suoltaa? Hei propagandaa Ei totuus ole ulkona Hei propagandaa Aivopestyt ihmismielet Hei propagandaa Herätkää jo unesta Kuin narkomaani haluat jotakin Mitä edes ei tarvitse Oma tahto, terve järki Johonkin on kadonneet Kalliit opit esi-isän Rahavirtaan hukkuneet Hei propagandaa Kuka näitä valheita suoltaa? Hei propagandaa Ei totuus ole ulkona Hei propagandaa Aivopestyt ihmismielet Hei propagandaa Herätkää jo unesta Harhaa... Harhaa... Harhaa... Seireenien jumalaisten Kutsuhuudot sut tavoittaa Kasvottomat massat liikkuu Lailla zombiearmeijan isoveli meille kertoo Mitä tänään tarvitaan Hei propagandaa Kuka näitä valheita suoltaa? Hei propagandaa Ei totuus ole ulkona Hei propagandaa Aivopestyt ihmismielet Hei propagandaa Herätkää jo unesta Hei propagandaa Kuka näitä valheita suoltaa? Hei propagandaa Ei totuus ole ulkona Hei propagandaa Aivopestyt ihmismielet Hei propagandaa Herätkää jo unesta
Cheek ft. Jontte - Mikä Siinä On Lyrics (English Subtitles)

Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo. Sekotin mä taas unelman ja painajaisen, pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen. Woo-oo-oo, ihmisen, jee-ee-ee, ihmisen, woo-oo-oo, jeei-jee Mikä siinä on? Mikä siin on, et löydän itseni draaman keskeltä. Taas unelmat särkyy, kaikki menee paskaks hetkessä. Isken nyrkin seinäst läpi, demonit ne ei täält hävii. Mä nään punast ja se taitaa olla veri meikän käsis. Palataan alkuun, sä koitit ottaa kii, mä juoksin taas tahallaan karkuun. Pusuhippaleikeissä skidinä sama kaava, jalat käy niin nopee ettei mua ikinä palaa saada. Jostain syystä hidastin, sait pidettyä kiinni, pitkäst aikaa hetken paikallaan, ihmeen hyvä fiilis. Voisko olla totta, et mulleko joku sopiva vai? Mulla sun sydän, sulla mun kotiavain. Mikä siinä on, että sun piti mennä muuttumaan toisenlaiseks? Mikä siinä on? En tiedä kuka muuttui, tää ei oo sitä mistä rauhan saan. Sotkin unelman ja painajaisen, siks mä laulan taas. Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo. Sekotin mä taas unelman ja painajaisen, pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen. Woo-oo-oo, ihmisen, jee-ee-ee, ihmisen, woo-oo-oo, jeei-jee Alkuhuuma: ruusunpunaset linssit, pinkit sangat. Tai silmist vamma, sokeus ei pitkälle vissiin kanna. Jotenki se kävi, näin sun todelliset värit, ja järki koko yhdesolemisest hävis. Rilluttelu, toiset naiset, halusin vaihtaa pois sen kaiken. Mut yks keskustelu teki susta toisenlaisen. Mun silmis toisen naisen, samanlaisen ku toisten naiset. Perus pinta-stadilainen <b>...</b>
Cheek Jippikayjei JHT2 jippikayjeigohardcheek (rapper) Cheek (surname) Lyrics Rapping Lyrics (album) Face Funny Faces Episode Faces (band) Album Song Full Freestyle New Screen Smile Full Song Hiphop


















